Etelä-Savon Kannella – Paukkulanmäki, Kangasniemi

Monesti osapäiväisenä etelä-savolaisena on mietityttänyt missä lienee alueen korkein kohta, ja josko sieltä olisi mahtavat maisemat? Paikalliset monesti sanovat Kangasniemen kylän kupeesta löytyvän sinivuoren olevan korkein, mikä nopealla googletuksella osoittautui harhaluuloksi. Korkeimmaksi kohdaksi nimettiin useammassa lähteessä Kangasniemen alueella sijaitseva Paukkulanmäki, jota tosin ei oltu dokumentoitu internetin ihmeelliseen maailmaan juuri mitenkään. Retkikartta.fi -palvelun paikannimihaku osoitti jälleen korvaamattomuutensa, ja Toivakan kylän kupeestahan se kohde lopulta löytyi (ETRS-TM35FIN P: 6887069 m I: 463575 m). Ei muutakun ihmiset ja koirat autoon, ja retkelle.

Omassa retkeily- ja luontoharrastuksessani suurimmat nautinnot eivät tule niinkään merkittyjen polkujen jo kohteiden kiertämisestä, vaan omien urien ja paikkojen löytämisestä. Toki myönnettäköön, että henkeäsalpaavaa päätepistettä ei näillä keinoin joka kerta löydä, mutta löytämisen ja luonnossa liikkumisen iloa se ei poista hetkeksikään. Oman reitin suunnittelu ja kulkeminen tuo taas vastaavasti oman lisäkipinänsä lyhyeenkin päiväretkeen. Mitähän tuon kiven takana on? Mihinköhän tämä peurojen polku johtaa? Mikähän tuolla puiden takana pilkistää? Näihin kysymyksiin kun alkaa vastailemaan, huomaa äkkiä viettäneensä nopean lenkin sijaan useita tunteja luonnon helmassa.

On tärkeää kuitenkin muistaa, että erityisesti liikuttaessa yksityisellä alueella jokamiehenoikeuden varjolla, on tärkeää olla häiritsemättä ihmisiä tai karjaa, ja jättää luontoon pelkästään jalanjälkiä. Tästä johtuen suunnittelimme alkuperäisen reittimme Paukkulanmäelle niin, että pysymme jatkuvasti noin parinsadan metrin päässä asumuksista, ja emme käytä piha- tai tilan käytössä olevia teitä. Auto sai parkkipaikan vanhan metsäautotien varrelta, ja matka kohti Paukkulanmäkeä alkoi.

Metsäautotietä kuljettuamme lähdimme nousemaan Paukkulanmäelle aikalailla suoraan idän suunnasta. Ympäröivän maaston ollessa korkealla, ei nousua tule määrällisesti paljoa vaikka mäen huippu onkin yli 225 metriä merenpinnan yläpuolella. Maasto on toki jyrkkää, mutta kulkemiskelpoista normaalivarustuksessa ilman ongelmia. Muutama tiheikkö matkalla hidasti menoa, mutta pääosin alue on helpohkoa kulkea. Parinkymmenen minuutin kiipeämisen jälkeen Etelä-Savon korkein kohta oli ”valloitettu”.

Avohakkuun ja ympäristön korkeuden ansiosta maisemat eivät ehkä tunnu maakunnan korkeimmalta kohdalta, mutta maisemat olivat silti upeat. Pieni radiomasto näyttää merkitsevän juurikin mäen korkeimman kohdan, ja vaikka verrattaen lähellä asutusta joudutaan tässä vaiheessa liikkumaan, ei olla missään nimessä häiritsevän lähellä Paukkulan tilan väkeä ja rakennuksia.

Kohde on saavutettu, ja jälkipolville ei jää kerrottavaa maisemien suhteen. Kääntyäkö takaisin kohti jotain muuta kohdetta? Joka puolella on hiljaista, ihmisiä ei ole lähelläkään, ja kartassa on paria maatilaa lukuunottamatta kilometritolkulla tyhjää maastoa ja mielenkiintoisia luonnonmuodostumia. Retkikärpäsen puremaan ei ole lääkettä, ja noin kilometrin päässä pohjoisen suuntaan sijaitsee pieni suolampi, ainakin kartan mukaan. Nokka kohti pohjoista, ja katsotaan mitä löytyy.

Matka jatkuu

Maasto alkaa paikoin hankaloitua, kunnes päästään vanhakasvuiseen, helppokulkuiseen sekametsään. Multamäen ylitettyämme alkaa kohde näkyä puiden takaa. Matkalla huomaa selkeästi, kuinka kaukana ollaan ihmisasutuksesta. Sorkan ja tassunjälkiä on ympärillä enemmän kuin jaksaa laskea, ja saappaanjälkiä taas ei näy missään.

Vain noin puolentoistatunnin patikoinnin jälkeen tulemme Multalammelle (ETRS-TM35FIN P: 6887952 m I: 463288 m). Retkikärpäsen aiheuttama syyhy laantuu hetkeksi, kun kartalta mielenkiintoiseen paikkaan on päästy, ja vastattu yhteen sadoista ”mitähän tuolla on?” kysymyksistä joita metsässä retkeilevälle ihmiselle koko ajan syntyy. Etelä-Savo on myös paikoin hyvin harvaan asuttua aluetta – Multalammea ympäröivä 20 neliökilometria sisältää pari maatilaa, ja pari kesämökkiä – siinä kaikki. En tiedä miksi, mutta ainakin allekirjoittaneelle se tuo aina hyvänolon tunteen, kun pääsee aidosti keskelle luontoa, edes näennäisen kauas pois modernin elämän vilskeestä.

Multalammella hetken hengähdettyämme lähdimme takaisin kohti parkkipaikkaa, tosin tottakai kiertotietä. Vastaus taas yhteen ”mitähän tuolta löytyy” -kysymykseen tuli täytettyä, kun paluumatka kierrettiin viereisen Kaihlalammen ympäri. Matkalta löytyi niin merkkejä metsän kuninkaasta, kuin hylätty mökki saunoineen. Ja upeaa, vaihtelevaa maisemaa ja maastoa.

Mietteitä Matkalta

Mainittakoon tässä vaiheessa, että harvaan asutulla alueella ei kannata luottaa sokeasti karttoihin, ja reittisuunnitteluun kannattaa varata aikaa. Vaikka puhun aina oman reitin löytämisen upeudesta – oli mittakaava sitten kuinka pieni tai suuri tahansa – muistutan aina että vaikka varustautuminen retkelle on aina tärkeää, on se erityisen tärkeää kun lähdetään merkitsemättömille urille. Ei ole heikkouden tai huonon eränkävijän merkki varata repullista tarpeita mukaan ihan vaan kaiken varalle – päinvastoin. Luonnossa eniten liikkuvat tietävät parhaiten, kuinka helponkin näköinen reitti voi tulla erittäin vaikeaksi – ja koskaan ei tiedä milloin saatat tarvita puukkoa, vedenpuhdistinta, sidetarpeita tai vaikkapa taskulamppua. Kun lähdet kulkemaan omaa polkua, varustaudu aina siihen että vietät metsässä viisinkertaisesti suunnittelemasi ajan. Ja varaudu myös siihen, että lähelläkin isoja asutuskeskuksia voi olla kohteita, joissa kännykän kuuluvuus on isoillakin alueilla nollassa.

Teknisesti ottaen tässä jutussa käytiin tarkastamassa maisemat Etelä-Savon kannella, Paukkulanmäellä. Todellisuudessa haluan sytyttää kipinän lukijaan oman polun etsimisestä vaikka lähtökohta olisikin joku valmiiksi katsottu kohde. Jokaisella luonnossa liikkujalla on aina ympäristöä katsellessa kysymys takaraivossa: Mitähän tuolta löytyy? Ja oli kohde mikä tahansa, mikään ei estä vastaamasta siihen kysymykseen.