Avainsana: kangasniemi

Recent Posts

Parisenkymmentä kilometria monelle mökkeilijälle tutulta Kangasniemen kylältä sijaitsee Sinivuoren luontopolku, noin kuuden kilometrin lenkki vaihtelevassa maastossa jonka kohokohta on Sinivuoren huippu. Puulan ollessa vielä lähes kokonaan jään peitossa oli etukäteen kysymyksiä reitin kunnosta, mutta nämä osoittautuivat turhiksi. Toki paikoin oli erittäinkin liukasta, mutta selvästi luontopolkua oli käytetty talvellakin reilusti joten polut olivat kävelykunnossa. Luontopolku alkaa

Read More

Monesti osapäiväisenä etelä-savolaisena on mietityttänyt missä lienee alueen korkein kohta, ja josko sieltä olisi mahtavat maisemat? Paikalliset monesti sanovat Kangasniemen kylän kupeesta löytyvän sinivuoren olevan korkein, mikä nopealla googletuksella osoittautui harhaluuloksi. Korkeimmaksi kohdaksi nimettiin useammassa lähteessä Kangasniemen alueella sijaitseva Paukkulanmäki, jota tosin ei oltu dokumentoitu internetin ihmeelliseen maailmaan juuri mitenkään. Retkikartta.fi -palvelun paikannimihaku osoitti jälleen

Read More